Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat?

 

Miltä tuntuisi ajatus elämästä ilman tavoitevaatteita? Usealla meistä kummittelee kaapin perillä tai kellarissa vähintäänkin yhdet tavoitefarkut, jotka on mahdollisesti ostettu (halvalla) laihtumistarkoituksessa tai sysätty syrjään siksi, etteivät ne mahdu päälle. Mutta miksi me säästämme näitä vaatekappaleita ja mitä tapahtuisi, jos kuskaisimme ylimääräiset lumput keräyslaatikkoon tai kirpputorille?

Vaatteita ostaessamme ostamme paitsi lämmikettä ja näkösuojaa, myös identiteetin rakennuspalikoita. Vaatteen sujauttaminen ostoskassiin on yksinkertaisimpia tapoja etsiä ratkaisua kysymykseen “kuka minä olen”. Samassa tarkoituksessa vaatteiden kokoluokitukset ovat äärimmäisen käteviä. Nainen, 30 vuotta, kokoa 38. Mikäpä olisi sosiaalisesti hyväksytympää!

Itse olen työskennellyt vaatekaupoissa ja havainnut kerta toisensa jälkeen saman ilmiön. Vaatteita ostetaan kokonumeron perusteella ilman, että huomio kiinnittyisi vaatteen todelliseen istuvuuteen. Koko 38 revitään rekistä, vaikka se kinnaisi selästä ja pursottaisi pepusta. Ja voi sitä riemua, jos “oma” koko osoittautuukin väljäksi! Jipii, olen kokoa 36! Mäkkärin kautta kotiin!

Identiteettishoppailun ikävänä sivutuotteena kaappimme täyttyvät lumpuista, jotka eivät mahdu päälle kuin osittain tai kiristävät käytössä ylenpalttisen epämukavasti. Yksinkertaisinta olisi siirtää tällaiset vaatteet kierrätykseen, mutta identiteetin kannalta asia on kimurantimpi. Säästämällä ainoastaan sopivan kokoiset vaatteet luovumme muutoksen mahdollisuudesta (joka on aina ovella, joka maanantai ja heti pyhien jälkeen). Liian pienten farkkujen poistaminen hyllyltä on kuin pettäisi lupauksensa siitä, että vielä minä muutun hoikaksi ja tehokkaaksi, aivan uudeksi ihmiseksi. Sopivan kokoiset vaatteet seisovat hyllyillä kuin huutomerkit toitottaen sitä, että syön sipsejä, juon kaljaa ja olen kaikesta etevyydestäni huolimatta sittenkin ihan tavallinen ihminen.

Identiteettityön kääntöpuoli on kuitenkin liian pienten tavoitevaatteiden aiheuttama ahdistus. Vaikka lupaus uudesta elämästä tuntuu hyvältä, siihen sisältyy myös omatunnon soimaus: taas otin suklaata, vaikka piti valita porkkana. Miksi olen tällainen luuseri? Tavoitevaate saattaa tällöin jopa kääntyä itseään vastaan: mikäli sen juttelu kaapin perällä käy liian ahdistavaksi, olemme pakotetut puolustautumaan. Minä kyllä syön jumalauta mitä minua huvittaa, katsokaa, syön suklaata suoraan kääreestä, minulla on oikeus!

On hämmästyttävää, miten paljon surutyötä muutamasta rievusta luopuminen voikaan aiheuttaa. Vaivannäkö silti kannattaa. Tavoitefarkuista luopumalla hyväksyt samalla itsesi juuri sellaisena kuin olet. Muista myös, että mikäli sattuisit yhtäkkiä laihtumaan toivomasi 5-20kg, niin haluaisitko silloin kaivaa kaapista ihastuttavat ysäritamineesi, vai olisiko tapausta sittenkin  mukavampi juhlistaa vaikkapa ihan uudella parilla farkkuja?

Kummitteleeko Sinunkin vaatekomerossasi liian pieniä vaatteita? Kysy itseltäsi...

... Onko vaate ollut koskaan päällä? Jos ei, siihen on jokin syy. Voit turvallisin mielin luopua siitä, sillä todennäköisyys että alkaisit yhtäkkiä käyttää täysin pitämättä jäänyttä vaatetta on olemattoman pieni.
...  Milloin viimeksi vaate on ollut päällä? Viikko, kuukausi vai vuosi sitten? Hyvä nyrkkisääntö on, että yli vuoden pitämättä ollut vaate joutaa kierrätykseen. Et todennäköisesti tule enää laittamaan sitä päällesi.

... Milloin vaate on hankittu? Vuosi, kaksi vai kymmenen vuotta sitten? Muoti ja mieltymykset muuttuvat, kuten saatat vanhoista valokuvista huomata. Mikäli vaate on sinulle liian pieni ja hankittu vuosia sitten, luovu siitä. Vaikka yhtäkkiä mahtuisit siihen, sen leikkaus ja materiaali eivät välttämättä ole enää yhteensopivat muiden asujesi kanssa.

...Paljonko vaate maksoi? Markka-aikaiset kirpparilöydöt tai ruotsalaisketjujen alehairahdukset voit jo huoletta kierrättää eteenpäin. Vai onko käsissäsi superlöytö merkkituotteiden poistomyynnistä? Selvitä, voisiko vaatetta muokata mahtuvammaksi esim. ompelijalla. Laatutyöstä kannattaa pitää kiinni, muttei hinnalla millä hyvänsä. Mikäli vaate vaatisi massiivisia muutostöitä, se kannattaa mielummin kierrättää eteenpäin ja hankkia tilalle jotain oikean kokoista ja omaa vartaloa pukevaa.

...  “Näistä on maksettu rahaa, enkä halua heittää rahaa roskiin”. Niinkö? Eikö liian pienten vaatteiden ostaminen ja/tai kaapissa hilloaminen ole juuri huonointa mahdollista varallisuudenhoitoa? Jopa hyvälaatuisen merkkivaatteen ainoa todellinen arvo on sen käyttöarvo. Jos ostat uuden vaatteen sadalla eurolla, et saa sitä todennäköisesti koskaan myytyä eteenpäin edes hankintahinnallaan, saati kalliimmalla. Vaate ei siis ole sijoitus, vaan kulutuspäätös. Vaatteeseen investoitu raha on kulutettua rahaa, eli Sinun lompakostasi hankintahetkellä irrotettua pääomaa, joka ei koskaan lennähdä enää kukkaroosi takaisin. Mikäli vaate on pitämättömänä kaapissa, se vie tilaa tavaroilta, joita voisit oikeasti käyttää. Lisäksi neliöt maksavat sekä ostettuina että vuokrattuina, ja säilytystilan puute on yksi suurimpia syitä muuttaa isompaan asuntoon. Karsi säilytettäviä vaatteita, niin asut edullisesti pidempään!

Mikäli olet ottanut tavaksesi ostaa vääränkokoisia vaatteita, on se sama kuin heittelisit seteleitä suoraan roskakoriin. Jos vaate ei mahdu päällesi, älä osta sitä! Älä, vaikka olisit päättänyt laihduttaa. Mikään ei aja jääkaapille varmemmin kuin havainto siitä, ettet vieläkään mahdu unelmiesi mekkoon (jonka ostit jo 2000-luvun puolivälissä kovalla alennuksella).

Kierrätä muinaismuistosi suosiolla eteenpäin, ennen kuin ne muuttuvat täysin arvottomiksi lumpuiksi. (Lumppu = tekstiilijätettä, joka ei kelpaa edes Uffin laatikkoon). Arvioi kriittisesti kulutustottumuksiasi ja osta oiken kokoisia laatutuotteita todelliseen tarpeeseen, vaikka ne eivät alennuksessa olisikaan. Kahden sadan euron neule on sijoitus siinä vaiheessa, kun olet käyttänyt sitä kymmenen vuotta, saanut sen avulla ylennyksen ja kykenet edelleen yhdistelemään sitä vaatekaappisi muun sisällön kanssa. Parhaimmillaan se siirtyy seuraavalle sukupolvelle käyttöön, tai kohtaa loppusijoituksensa mökki- tai siivousvaatteena. Täysin palvellut vaate voidaan lisäksi käyttää leikeltynä siivousvälineenä, tai kätevä emäntä ompelee siitä vaikkapa nukelle vaatteita.

Herkkupeppu

Yksi terveellisen elämän peruskysymyksistä on se, miten suhtautua herkutteluun. Herkkulakko, karkkilakko, vai täysin vapaa suhde Herra Suklaan ja muiden viettelysten kanssa?

Itse vietin kesällä 2015 puolisoni kanssa herkkulakkoa. Kannustimena oli kilojen lisäksi raskaudesta muistoksi saamani välttävät sokeriarvot. Lisäksi halusimme pohtia omia tottumuksia ja miettiä, mitä niistä opettaisimme ja siirtäisimme lapsellemme. Jos vaadimme lapselta sokerittomuutta (kuten moni vanhempi nykyään tekee), miksemme aloittaisi itsestämme.

Herkkulakkoon kuului vapaasyöntipäiviä, jolloin saimme omatoimisesti syödä haluamamme määrän haluamiamme tuotteita. Merkiksi päivän viettämisestä laitoimme tarran kalenteriin. Emme halunneet viettää varsinaista karkkipäivää kerran viikossa, koska se olisi tuntunut väkisin syömiseltä. Tuntui paremmalta ajatukselta syödä herkkuja silloin, kun mieli teki ja sen verran kuin halusi. Tarrojen avulla pystyimme seuraamaan, ettei herkuttelu jäänyt päälle jokapäiväiseksi tavaksi.

Tulokset olivat mielestäni hiukan yllättävät. Jo ennestään normaalipainoinen puolisoni hoikistui hieman ja raportoi olonsa parantuneen. Omat veriarvoni eivät muuttuneet eikä oma painoni pudonnut. Sen sijaan olimme kumpikin tyytyväisiä lakon antiin: tapasyöminen ja tavan vuoksi herkkujen ostaminen jäivät pois. Herkkupäivä asettui luontaisesti elämäämme niin, että juhlissa ja muissa tärkeissä tilaisuuksissa otimme tarjolla olevia herkkuja, mutta kotona herkuttelu jäi vähemmälle. Myös laadun merkitys korostui. Suklaa ja karkki eivät enää yltäneet top 3 -listalle, vaan koimme mielekkäämmäksi tehdä itse vaikkapa herkullisia leivonnaisia.

Nyt, liki puoli vuotta lakon päättymisen jälkeen iloitsen yhä siitä, että herkuttelu on löytänyt sopivan paikan arjessamme. Laatu on korvannut määrän, enkä itse koe kärsiväni esimerkiksi makeanhimosta enää ollenkaan. Eri asia on, että minusta on silloin tällöin mukavaa syödä makeaa, mutta se ei ole pakonomaista tai tavanmukaista mättämistä. Voin ostaa karkkipussin, syödä siitä pari karkkia ja palata viikon päästä asiaan.

Sen sijaan on hyvä muistaa, että herkkujen osuus päivittäisestä kalorimäärästä ei välttämättä ole niin suuri, että pelkkä herkkulakko riittäisi laihdutuskeinoksi. Paljon oleellisempaa on arkipäiväisten valintojen laatu kuin esimerkiksi silloin tällöin nautittu kakkupala. Esimerkiksi rasvaisten maitotuotteiden vaihtaminen rasvattomiin voi laihduttaa vuodessa useiden kilojen verran, kun taas kakkupalan syöminen tai syömättä jättäminen kerran kahdessa viikossa ei juuri vaikuta suuntaan eikä toiseen.

Offikausi

Suurin osa suomalaisista on tällä hetkellä offikaudella.

Se on kehonrakennuskieltä ja tarkoittaa, että suurin osa meistä ei ole valmistautumassa urheilukilpailuihin, joissa vaadittaisiin tietynmallista tai -painoista vartaloa. Kuitenkin mediassa ja muualla annetaan ymmärtää, että jokaisen meistä tulisi treenata salilla kuutena päivänä viikossa, syödä kellontarkasti dieettiruokia ja sen lisäksi suorittaa aamuaerobinen tyhjällä vatsalla. Tähän lisäksi kasa lisäravinteita, vitamiineja sekä palautusjuomia. Ja siihen päälle muu elämä. Jos on.

Olen itse elänyt osana kuntoilubisnestä mm. ryhmäliikuntaohjaajan, himoliikkujan ja lisäravinnepromoottorin rooleissa. Olen dieetannut ja viihtynyt salilla, tehnyt aamulenkkejä tyhjin vatsoin, treenannut tanssia ja jumpannut tuhansia tunteja. Olen ostanut ja lukenut kaikkia mahdollisia kuntoilulehtiä, syönyt hiilihydraattitietoisesti ja vähähiilihydraattisesti ja proteiinipainotteisesti, pitänyt karkkipäiviä, karkkilakkoja, vältellyt alkoholia ja mennyt aikaisin nukkumaan. Olen treenannut PT:n kanssa ja kuulunut aikoinaan Painonvartijoihin siinä muinaisuudessa, jolloin kyseinen instituutio vielä saneli terveellisten elämäntapojen mallin Suomessa. Olen elänyt ja hengittänyt sitä samaa, mikä nykyään on fitnessiä, bikiniä ja muuta sen sorttista puuhaa.

Sitten tulin raskaaksi ja elämä muuttui. Kroppani reagoi raskauteen kehittämällä terveysongelmia ja imuroimalla itseensä kaiken mahdollisen energian, mitä suinkin laitoin suustani alas. Synnytys ei mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan ja siitä toipuminen vei liki vuoden. Melkein 1,5 vuotta synnytyksestä kroppani on edelleen erilainen kuin ennen raskautta - ja sellaiseksi se saattaa jäädäkin. Lisääntyminen on muiden asioiden ohessa opettanut, että elämää ei voi hallita, ei edes omaa vartaloaan- huolimatta siitä, että meille muuta väitetään.

Nyt olen keski-ikäistyvä äiti-ja vaimoihminen, jolla on elämässään muitakin haasteita kuin askelkyykkykävely. Elämän rytmin sanelee 1,5 vuoden ikäinen taapero, ei treeniohjelma tai jumppalukujärjestys. Nurkan takana ei ole mummolaa, jonne napero olisi helppo heivata oman liikunnan ajaksi. Puoliso tekee epäsäännöllistä työtä, joten olen usein taaperon kanssa aivan kahdestaan. Lapsiparkit ovat kivoja isommille lapsille, mutta oma piltti imuroi parkeista ensinnäkin aina jonkin maailman tappiin asti kestävän taudin, ja lopulta kieltäytyi jäämästä koko parkkiin.

Tästä siis lähdetään. Etusijalla ovat perheen hyvinvointi sekä oma terveys, koska olisi kiva elää vielä kymmenenkin vuoden kuluttua. Jumpata pitäisi pääosin olkkarissa, koska salille pääsy on harvinaista herkkua. Aikaa pitää raivata jostakin muusta kivasta. Uni on perheessämme luksusta, koska piltti valvottaa ajoittain vielä melko ankarasti. Jostain pitäisi repiä vielä parisuhdeaikaakin, sillä teräksisimmätkään pakarat eivät kannattele pitkässä parisuhteessa, jos muuten on ikävä ihminen puolisoaan kohtaan. Mahdoton tehtävä? Sehän nähdään!

Tavoittelen tervettä elämää epäseksikkäästi virallisten ravitsemussuositusten ja ruokaympyrän avulla. Koko pointtina on se, että en ole dieetillä enkä noudata mitään tiettyä ruokavaliota tai -filosofiaa, vaan yritän tutkitun tiedon avulla tehdä arjessa terveellisempiä valintoja. Tällaisia valintoja ovat mm. rasvattomien maitotuotteiden käyttö, runsas kasvisten ja hedelmien käyttö (vähintään puoli kiloa päivässä), pehmeät rasvat (kuten oliivi- ja kasviöljyt) sekä kohtuullinen proteiinin saanti.

Liikunnan saralla pääpaino on siinä, että saisin liikuttua kolme kertaa viikossa normaalin arkiliikunnan lisäksi. Usein se voi tarkoittaa sisäliikuntaa kotona lapsen mentyä nukkumaan, ja mahdollisuuksien mukaan sali- tai jumppakäyntiä puolison hoitaessa lasta. Toisaalta esim. riehuminen pulkkamäessä tai lenkkeily juoksurattaiden avulla ovat tehokkaita vaihtoehtoja ohjatulle liikunnalle. Lapsen kasvaessa repertuaari laajenee ja liikkuminen helpottuu. Perhe-elämä ei ole mielestäni mikään syy liikkumattomuudelle, mutta eri ikäisten lasten kanssa erilaiset asiat ovat mahdollisia. Pyrinkin ajattelemaan käytännönläheisesti ja pohtimaan, mikä on juuri nyt mahdollista ja minkä aika on joskus myöhemmin.